DUO LILJUSKA & LAZAR
Duo Liljuska & Lazar on laulaja-pianistiduo Kokkolasta. Repertuaariin kuuluu soulia, jazzia, tanssimusiikkia, iskelmää, poppia ja klassistakin - siis musiikkia jokaiseen makuun.
Duo soittaa keikan kuin keikan ja tanssittaa yleisönsä. Tanssiseteissä heillä on suosituimmat klassikot Olavi Virran ajoista tähän päivään. He säveltävät myös itse lähinnä englannin kielistä pop-jazz-latinoa.
Duo on kumpainenkin ammattimuusikoita. Liljuska on konservatoriosta 2015 valmistunut laulaja ja Itä-Suomen yliopistosta 2014 valmistunut ortodoksinen kanttori. Bändeissä hän on laulanut solistina vuodesta 2017; Eero Niemen bändissä sekä omassa Lili and her Allstars-bändissä jossa myös Lazar soitti koskettimia. Oman duon he perustivat keväällä 2024.
Lazar on ammattimuusikko, kotoisin Serbiasta ja hän on soittanut siellä koskettimia monissa bändeissä, isoilla keikoilla 15v. ajan sekä toiminut myös kuoron harjoituspianistina 10 v.ajan. Duo Liljuska & Lazar on ammattilaisia ja tekevät musiikkia suurella sydämellä ja yleisön/tanssijoiden toiveet huomioiden.
Keikkailu onnistuu myös Ruotsiin ja laivoille, duon valtti on monipuolinen kielitaito. Laulaminen onnistuu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.
Tyytyväisyystakuu keikoilla!