OSALLISTAVA HETKI ILOISELLA IMPROMEININGILLÄ

Arvioitu toimitusaika: 1-2 päivää

 …Mikä saa meidät syttymään, mikä tuntuu haastavalta, millainen tempo ja meininki toimii, mikä on tärkeintä, miten muiden kannattaa toimia jos toimintaan tulee häiriötä, millainen vuorovaikutus auttaa…
 


Lauluntekijä-improesiintyjä Johanna Viksten kyselee lämpimän humoristisella tyylillä osallistujilta millainen porukka on koolla (- toki taustatietoa saa myös antaa etukäteen). Ohjelmanumero on rento ja epämuodollinen. Lopputuloksena osallistujille jää käyttöohjeet improvisoidun biisin muodossa.
 
Kertosäkeeseen houkutellaan ruudulla olijoita mukaan laulamaan (mikrofonit kiinni). Improvisoidut laulut sujuu vankalta lauluntekijäpohjalta: Johannalta mennyt laulettavaa mm. Katri Ylanderille, Suvi Teräsniskalle, Pate Mustajärvelle, Club For Fivelle, Petralle, Jussu Pöyhöselle, tangokuninkaallisille, koululaulukirjoihin, pankin maskottihahmolle ym. Johanna oli mukana voittajakappaleessa Inspiraationa Juice -biisikilpailussa v. 2018.

 

Johanna on musiikkialan tiimikoulutuksen ja ammatillisen opettajakorkeakoulun sekä kulttuurituotannon tutkinnon suorittanut ja toiminut myös kansanedustajien laulattajana.
 
Improhetki zoomin välityksellä ukulelesäestyksellä / järjestäjän nettialustalla tai livenä.
 
Esitys kestää noin n. 20 minuuttia (sovittavissa, esim. 45 min. jos pieni tiimi haluaisi kaikille jäsenille oman laulun) HUOM. tämä ohjelmanumero sopii myös yksityistilaisuuksiin; synttärisankarille tai hääparille.

 

 - TYHY-, koulutus-, kick-off -, seminaari- ja juhlatilaisuuksiin kevennykseksi ruudulla taikka livenä