TOMI HAUSTOLA

Tomi Haustola - Stand up

Siisti koomiikko naurutakuulla

 

Stand up -koomikko Tomi Haustola on Helsinkiin kotiutunut pikkukaupungin kasvatti, joka kertoo ajatuksiaan, havaintojaan ja kokemuksiaan vahvasti eläytyen.


Tietotekniikan diplomi-insinööristä puhkeaa lavalla spontaani ja energinen esiintyjä, jonka improvisaatiokyky sekä rohkeus olla aidosti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa varmistavat, että katsojat viihtyvät heti ensiminuuteista lähtien. Tomi on tuttu TV:stä YLEn Naurun Tasapaino sekä Nelosen Stand up! -ohjelmista. Tämän lisäksi Tomi on Venlalla palkitun Noin Viikon Uutiset -komediaohjelman käsikirjoittaja.

 

Tomi Haustola räätälöi aina esityksen tilaisuuden ja yleisön mukaiseksi. Hän tekee taustatyötä ja rakentaa esityksen omaksi kokonaisuudekseen. Näin saadaan lopputuloksesta mahdollisimman viihdyttävä ja omanlaisensa.
 
Esitys ei ole vain valmiiksi opeteltuja juttuja – hän on läsnä ja tekee hetkestä yhteisen vuorovaikutuksella ja spontaanilla reagoinnilla. Show on ainutlaatuinen kokemus sekä esiintyjälle että yleisölle. Ei kuitenkaan tarvitse jännittää, kaikki improvisaatio on leikkisää eikä ketään ”roastata” ilkeästi. Esitys rakennetaan lähtökohtaisesti niin, ettei se sisällä törkeitä alapääjuttuja tai tarpeetonta kiroilua. Näin se sopii kaikkiin tilaisuuksiin kuten yritysjuhliin, häihin tai vaikka syntymäpäiville.
 

Esitys on siis kaikille sopiva ja hyvässä hengessä tehty. Eli v:t eivät lennä vaikka esityksestä toki löytyy särmää.

Keikat kaikenlaisiin yritystapahtumiin, ravintoloihin ja klubeille, yksityistilaisuuksiin. Nyt myös on saatavissa huippusiisti ja korkeatasoinen koomikko etäkeikalle!

 

Kuvat: Juhani Nevalainen

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.